Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Stephenie Meyer kertoi, että Jacobin piti aluksi olla vain henkilö jonka puheista Bella tajuaisi Culleneiden olevan vampyyreja. Meyer kuitenkin piti hahmosta niin paljon, että päätti antaa hänelle isomman roolin seuraavassa kirjassaan ja Meyer kutsuukin Jacobia "lempilahjaksi, jonka Uusikuu antoi minulle."

"Jacob oli ensimmäinen hahmoni jossa oli sanoinkuvaamatonta elämää enkä voinut antaa hänen olla vain niin pienessä roolissa...Alusta asti, vaikka Jacob esiintyi vain Houkutuksen kappaleessa kuusi, hän oli elävä. Pidin hänestä. Enemmän kuin olisi pitänyt, koska hän oli niin pienessä osassa."

Meyer kirjoitti virallisille sivuilleen, että Jacobin ilmestyessä vakihahmoksi Uusikuuhun, Meyer palasi takaisin Houkutukseen, jota hän editoi samaan aikaan "kuljettaen Jacobin ja hänen isänsä Houkutuksen läpi paremmin."

  • ULKONÄKÖ:

Kirjoissa Bella kuvaa Jacobin punertava ihoiseksi, iloiseksi nuoreksi mieheksi. Etenkin iloiseksi. Bella vertaa Jacobia usein aurinkoon. Jacobilla on tummat silmät, ja korkeat poskipäät. Fyysisesti Jacob on hyvin lihaksikas, ja pitkä. Hän on lähemmäs 200 cm, ja kiusoittelee Bellaa usein tämän lyhyydestään itseensä verrattuna.


 

  • YSTÄVÄT JA PERHE

Jacobin äiti on kuollut, kun hän ja hänen sisarensa Rachel ja Rebecca ovat pieniä. Heidän isänsä on pyörätuolissa istuva Billy. Billyllä ja Jacobilla on pääosin hyvät välit. Billy ymmärtää Jacobia.

Jacobin ystäviin kotipuolesta, La Pushista kuuluvat Quil Ataera, Embry Call, Seth Cleanwater, Leah Cleanwater sekä Sam Uley.

Jacobin hyväksi ystäväksi (Uusikuu) muodostuu Bella, jonka kanssa hän viettää paljon aikaa. Jacob yrittää tukea parhaansa mukaan murtunutta Bellaa (Edwardin lähdettyä). Jacob oppii tuntemaan Bellan paremmin kuin kukaan. Heidän välilleen muodostuu käsittämätön yhteys. Jacob rakastuukin Bellaan. Bellallakin on tunteita Jacobia kohtaan, mutta valitsee kuitenkin Edwardin. Tämä rasittaa hänen ja Bellan välejä.

Edwardista Jacob ei paljoakaan perusta. Syynä on viha vampyyrien ja ihmissusien välillä, mutta lisäksi Jacobin tunteet Bellaa kohtaan rasittavat hänen ja Edwardin välejä. Jacob tuntee usein vihantunteita Edwardia kohtaan. He kuitenkin sopivat aselevon, ja hetkittäin Jacob jopa pitää Edwardista.

Kun Aamunkoissa Renesmee syntyy, Jacob saa tuntea leimautumisen ihanuuden (susi-juttuja). Hän haluaa suojella Renesmeetä kaikelta, ja viettää aikaa tämän kanssa mahdottoman paljon. Tämä helpottaa hänen välejään Bellan kanssa lopulta. Renesmeestä tulee Jacobin elämän tärkein asia. Kun Edward ja Bella ovat "sulattaneet" asian, eikä Jacob voi leimautumiselleen itse mitään, he kaikki ovat hyvissä väleissä toistensa kanssa. Jacobilla ja Bellalla on enää hyvien ystävysten tunteita toisiaan kohtaan. Ja Edward pitää Jacobia vähän niinkuin veljenään.

 

  • IHMISSUSI

Uudessakuussa Jacob alkaa kärsiä omituisesta kuumeilusta, ja "hulikaaniporukan" johtaja, Sam alkaa vilkuilla Jacobia oudosti. Jacob saa selityksen, kun muuttuu ihmissudeksi. Häntä kielletään enää tapaamasta Bellaa, sillä saattaisi olla Bellalle vaaraksi. Jacob on kuitenkin jo kertonut Bellalle taruja ihmissusista (joita ei silloin uskonut) ja Bella "arvaa" Jacobin vihjauksilla tämän olevan ihmissusi.

Jacob kuuluu ihmissusi-laumaan, jota johtaa Sam Uley (Aamunkoissa Jacobista tulee toinen Alfa). Ihmissudet eivät pysty salaamaan toisiltaan mitään, sillä kaikki mitä ihmissusi kantaa mielessään on nähtävissä toisilla heidän ollessaan susihahmossa.

Sudeksi ihmissudet muuttuvat kun haluavat, tai ärtyvät jostain kovasti. Ennen muuttumistaan he saavat jonkinlaisia lämpökihelmöintejä iholleen. Ihmissusien lämpö ihmisenäkin on hyvin korkea, pitkälti yli neljäkymmentä astetta. He myös paranevat hyvin nopeasti. Paha verenvuoto sormesta heillä tyrehtyy parissa minuutissa, arpi muodostuu heti, ja pian haavasta ei ole jälkeäkään. Bella aina ihmettelee tätä.

Vampyyrien mielestä ihmissudet löyhkäävät hirveällä. Tunne on kuitenkin molemminpuolinen, ja ihmissusia kuvottaa vampyyrien haju.

Muuttuessaan sudeksi, Jacob (ja muut ihmissudet) kietovat farkkushortsinsa jalassaan olevaan remmiin. Muuttuessa jättimäiseksi, hevosen kokoiseksi sudeksi, farkut kirjaimellisesti rätsähtäisivät heidän päällään. Tämän vuoksi kukaan ihmissusista ei pidä muita vaatteita päällään kuin shortseja.

Jacob, kuten muutkin ihmissudet, on hyvin pitkä. Lähes 200cm pitkä. Ihmissutena Jacob on punertava, suurikokoinen susi, jolla on tummanruskeat silmät.

 

Elokuvissa Jacobia näyttelee Taylor Lautner.

 

©2017 TwilightFinland - suntuubi.com